Kuljettajan työn keskeinen osa on tavaroiden, ihmisten tai molempien kuljettaminen paikasta A paikkaan B. Työ on usein vuorotyötä ja töitä voi olla myös viikonloppuisin tai pyhinä. Työ saattaa olla raskasta ja alasta riippuen myös lastaus sekä lastin purku saattaa kuulua työtehtäviin. Turvallisuusasioista huolehtiminen on kuljettajan työssä erityisen

Lue lisää ammatista Kuljettaja

Kuljettajan työ vaihtelee työpaikan ja tarkemman alan mukaan. Esimerkiksi tavarakuljetuksessa työskentelevän kuljettajan on hallittava suuria ajoneuvoja. Työ on usein vuorotyötä ja sitä on myös viikonloppuisin. Tavaran kuljetuksessa kuljettajan työhön voi kuulua myös lastausta ja lastin purkua.

Henkilökuljetuksessa kuljettajan vastuulla on matkustajien

Lue lisää ammatista Kuljettaja

Kuljettajan työpaikka voi löytyä niin yksityiseltä kuin julkiseltakin sektorilta. Erilaiset kuljetusliikkeet niin tavara- kuin henkilökuljetuksen parissa ovat yleisimpiä työpaikkoja. Kuljettaja voi toimia myös yrittäjänä.

Kuljettajaksi voi opiskella suorittamalla logistiikan perustutkinnon ammatillista opiskelua järjestävässä oppilaitoksessa. Tutkintonimikkeenä on tällöin autonkuljettaja, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja tai linja-autonkuljettaja. Tutkinnon kesto määräytyy henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti. Opinnot voi suorittaa myös oppisopimuksella.

Lue lisää ammatista Kuljettaja
* Tekstilähde: Ammattinetti, ellei muutoin mainita

Kuinka paljon Kuljettaja tienaa?

Keskipalkka (miehet ja naiset):
2 706 EUR
kuukaudessa
Miesten keskipalkka:
2 706 EUR
kuukaudessa
* Tilastolähde: Tilastokeskus 2022

Palkka samankaltaisille töille kuin Kuljettaja

Nyt näytetään: Miehet ja naiset
  • 2 706 EUR
  • 2 706 EUR
* Tilastolähde: Tilastokeskus 2022
Mainokset