Yliopistoissa ja korkeakouluissa lehtoreiden työhön kuuluu opettamista, tutkimusta ja hallinnollisia tehtäviä. Työssä vaaditaan oman oppialan hyvää tuntemusta, pedagogista osaamista, tutkimusosaamista ja yhteistyötaitoja.
Palkka ja tietoa ammatista Lehtori, yliopistot ja korkeakoulut
Lehtorin työhön yliopistoissa kuuluu opettamista, tutkimustyötä ja hallinnollisia tehtäviä. Opetustehtäviin kuuluu esimerkiksi perustutkintoon liittyvien luentojen pitämistä sekä opinnäytetöiden ja seminaarien ohjaamista.
Yliopistonlehtorit myös suunnittelevat opetusta sekä osallistuvat sen kehittämiseen. Tehtäviin saattaa kuulua myös opiskelijavalintoihin
Lehtorin ja yliopistonlehtorin virkoja on yliopistoissa sekä tiede- ja taidekorkeakouluissa.
Tehtävään soveltuva lisensiaatin tai tohtorin tutkinto, jonka voi suorittaa yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen.
* Tilastolähde: Tilastokeskus 2022
Mainokset