Liikunnanohjaajat suunnittelevat liikuntapalveluja sekä ohjaavat liikuntaa kuntien, järjestöjen ja liikuntapalveluja tarjoavien yritysten palveluksessa. Työssä tarvitaan ohjattavien lajien tuntemusta, innostavaa asennetta ja vuorovaikutustaitoja. Suunnittelutehtävissä korostuvat organisointiosaaminen ja verkostoitumistaidot.
Liikunnanohjaajan työ on liikunnan ohjausta ja liikuntapalvelujen suunnittelua. Työn tavoitteena on edistää eri-ikäisten ihmisten liikuntatottumuksia, ja sitä kautta terveyttä.
Liikunnanohjauksessa työskentelevät liikunnanohjaajat järjestävät ohjattua liikuntaa. Vapaa-ajan liikunnan lisäksi työtä tehdään myös työpaikkaliikunnan, koululiikunnan ja erityisryhmien ohjauksen parissa.
Lajit vaihtelevat kuntosaliharjoittelusta aerobiciin, lasketteluun ja vesiliikuntaan. Liikunnanohjaajat opastavat harrastajia lajin tekniikoiden oikeaoppisessa suorittamisessa ja vetävät harjoituksia. Lisäksi he laativat henkilökohtaisia kunto-ohjelmia.
Liikunnanohjaajia työskentelee myös oman erikoisalansa koulutus-, suunnittelu- ja kehittämistehtävissä sekä liikuntaprojekteissa ja markkinoinnissa.
Ohjaustyössä ollaan jatkuvasti tekemisissä liikuntaryhmien kanssa, mikä tekee työstä hyvin sosiaalista. Suunnittelua tehdään sekä yksin että ryhmissä. Työssä käytetään ohjattavalle lajille ominaisia liikuntavälineitä. Suunnittelussa käytetään apuna muun muassa tietotekniikkaa.
Käytännön liikunnanohjaus toteutetaan lajille sopivalla paikalla, jolloin kyseeseen tulevat esimerkiksi kuntosalit, uimahallit ja erilaiset ulkoliikuntapaikat. Suunnittelu tapahtuu pääasiassa toimistoympäristössä. Työajat vaihtelevat työpaikan, toimenkuvan ja työtehtävien mukaan.
Liikuntapalveluja tarjoavat yritykset. Kunnat. Liikuntajärjestöt. Urheiluseurat. Kylpylät. Matkailuyritykset.
Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa liikunnan ammattikorkeakoulututkinnon liikunnanohjaaja (AMK).
Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa liikunnanohjauksen perustutkinnon. Tutkintonimike on liikuntaneuvoja.
Perustutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella ja näyttötutkintona.
Näyttötutkintoina voidaan suorittaa myös liikunnan ammattitutkinto ja valmentajan erikoisammattitutkinto.
-
2 573 EUR
-
2 552 EUR
-
2 611 EUR