Palkka ja tietoa ammatista Linja-autonkuljettaja

Lisätietoa ammatista

Linja-autonkuljettaja kuljettaa matkustajia esimerkiksi paikallisliikenteessä ja tilausliikenteessä. Tehtäviin kuuluu ajamisen lisäksi matkustajien neuvomista, lippujen myymistä ja rahdin käsittelyä. Linja-autonkuljettajat työskentelevät yksityisen bussiyrityksen tai kunnallisen liikennelaitoksen palveluksessa. Ammatissa tarvitaan joustavaa palveluasennetta, hyvää ajotaitoa, tarkkuutta ja teknistä osaamista.

Lue lisää ammatista Linja-autonkuljettaja

Linja-autonkuljettajan ammatissa yhdistyvät palveluammatti ja kuljetustyö. Linja-autonkuljettajat kuljettavat matkustajia joko reittien ja aikataulujen mukaan tai asiakkaan tilauksen mukaisesti.

Linja-auto on tärkein joukkoliikennevälineemme, jolla pääsee kattavan reittiverkoston ansiosta melkein kaikkialle. Linja-autonkuljettajia työskentelee haja-asutusalueita palvelevassa vakiovuoroliikenteessä, kaupunkien paikallisliikenteessä, pikavuoroliikenteessä, tilausliikenteessä ja palveluliikenteessä.

Vuoroliikenteessä kuljettajat ajavat maaseudulla tai kaupunkien sisällä tiettyjä linjoja tietyillä reiteillä aikataulujen mukaan. Ajamisen lisäksi tehtäviin kuuluu myös lippujen myyntiä ja kaukoliikenteessä myös rahtitavaran käsittelyä purkuineen ja lastauksineen. Kaupunkiliikenteessä rahtia ei kuljeteta.

Kaupunkiliikenteessä ajetaan työmatka-, asiointi-, koulu- ja vapaa-ajan matkoja. Kuljettajat ajavat lyhyitä reittejä, joilla matkustajia nousee ja poistuu busseista melkein joka pysäkillä. Maaseudulla asiakaskunta muodostuu pääasiassa koululaisista sekä työ- ja asiointimatkustajista.

Pikavuoroliikenne on asutuskeskusten välillä tapahtuvaa liikennettä, jossa pysäkkejä on harvakseltaan. Entistä useammin pikavuoromatka on osa laajempaa matkaketjua, johon kuuluu myös lento- tai laivamatka.

Tilausliikenteessä määränpää, reitit ja aikataulut määräytyvät asiakkaan tilauksen mukaisesti. Matkat voivat olla esimerkiksi kulttuurimatkoja läheisiin kaupunkeihin tai pidempiä kiertomatkoja ulkomaille. Tilausliikenteessä asiakaskunta ja työtehtävät vaihtelevat.

Palveluliikenteessä ajetaan joko joustavia reittejä, jolloin reiteiltä tehdään poikkeamia väljässä aikataulussa matkustajien tarpeiden mukaan, tai sitten kutsuohjattuna liikenteenä, jolloin linja-auto ajaa tiettyä reittiä, mutta lähtee liikkeelle vain, jos kyytiin on tulijoita. Palveluliikenteellä autetaan vaikeasti liikkuvia hoitamaan asioitaan, esimerkiksi vanhuksia ja vammaisia, sekä edistetään syrjäseutujen joukkoliikennettä.

Rahdin kuljettaminen kuuluu kuljettajan työhön maaseudun reittiliikenteessä ja pikavuoroliikenteessä. Kuljettajan tehtäviin kuuluu yleensä myös kuorman lastaus linja-autoasemalla ennen lähtöä, minkä lisäksi hän kirjaa viivakooditekniikalla rahtitavarat. Vastaavasti työhön kuuluu lastin purkaminen määräasemalla.

Työhön kuuluu myös matkalippujen myyntiä ja tarkastamista sekä asiakkaiden opastamista ja neuvomista. Kuljettajilla on yleensä käytössään sähköinen rahastuslaite. Kaupunkiliikenteen busseissa on käytössä myös automaattiset matkakortinlukijat.

Linja-autonkuljettajat työskentelevät seitsemänä päivänä viikossa melkein kaikkina vuorokauden aikoina. Yksittäisten työpäivien pituus vaihtelee työaikalain sekä ajo- ja lepoaikasäännösten puitteissa. Kuljettajan työaika on 80 tuntia kahdessa viikossa. Jos työtä on viikonloppuisin, vapaapäiviä on vastaavasti arkena.

Lue lisää ammatista Linja-autonkuljettaja

Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa logistiikan perustutkinnon kuljetuspalveluihin suuntautuen. Tutkintonimike on linja-autonkuljettaja.

Perustutkinnon voi suorittaa myös näyttötutkintona.

Kuljettajakoulutusta on mahdollisuus saada myös oppisopimuskoulutuksena, johon kuitenkin vaaditaan linja-autokortti.

Näyttötutkintona voi suorittaa myös linja-autonkuljettajan ammattitutkinnon. Koulutusta järjestetään ammatillisissa aikuiskoulutuskeskuksissa.

Linja-autonkuljettajan ammattitutkintoon osallistujalla tulee olla D-luokan ajo-oikeus ja -kortti.

EU-säännös edellyttää uusilta linja-autonkuljettajilta perustason ammattipätevyyskoulutusta ja ammatissa jo toimivilta jatkokoulutusta.




Lue lisää ammatista Linja-autonkuljettaja
Keskipalkka
2 040 EUR
kuukaudessa *
* Lähde: Tilastokeskus
Gjennomsnittslønn for Linja-autonkuljettaja
  • 2 040 EUR
Gjennomsnittslønn for alle kjønn per sektor
Nyt näytetään:
Mainokset