Palkka ja tietoa ammatista Lukion rehtori

Lisätietoa ammatista

Lukion rehtorin työpaikkana on toisen asteen oppilaitos eli lukio tai aikuislukio, jossa hän toimii johtavana tahona. Rehtorin vastuulla on seurata, että opetus tapahtuu tavoitteiden mukaisesti ja tuloksellisesti. Rehtorin työhön kuuluu lukion hallinnollisia tehtäviä, mutta rehtori saattaa myös opettaa joitakin oppiaineita tai kursseja. Jotkin rehtorin työtehtävät saattavat olla muuallakin kuin itse koululla. 

Lähde: OAJ

Lue lisää ammatista Lukion rehtori

Lukion rehtorin työnkuvaan kuuluu pedagoginen johtaminen. Työn ytimessä on varmistaa, että kaikki oppivat ja perustehtävät toteutuvat. Rehtorin vastuulla on seurata, että opetus tapahtuu tavoitteiden mukaisesti ja tuloksellisesti. Rehtorin on kehitettävä omaa osaamistaan jatkuvasti, jotta toiminta lukiossa on ajantasaista.

Lukion johtamisessa ja kehittämisessä tarvitaan vahvaa tuntemusta pedagogisesta maailmasta ja sen muutoksista. Työssään lukion rehtorin on tunnettava myös henkilöstö, talous- ja hallintojohtamista.

Lukion rehtorin työhön voi kuulua myös opettamista, mutta lukion rehtorin vuotuinen opetustuntimäärä on enintään (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta) 418 tuntia. Lukion rehtorin työhön voi kuulua myös esimerkiksi ylioppilaskirjoitusten valvomista ja erilaisten juhlatilaisuuksien suunnittelua. Rehtorin työnkuvan laajuus vaihtelee mm. lukion koon mukaan.

Lue lisää ammatista Lukion rehtori

Lukion rehtori työskentelee lukioissa tai aikuislukioissa.

Lue lisää ammatista Lukion rehtori

Rehtorin kelpoisuusvaatimuksina ovat ylempi korkeakoulututkinto, asianomaisen (tässä lukion) koulutusmuodon opettajan koulutus, riittävä työkokemus opettajana, oppilaitoksen opetuskielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto.

Opetushallinnon tutkinto valmistaa opetusalan esimies- tai hallintotehtävään. Tutkinnosta saa tarvittavan tuntemuksen opetushallinnosta, jota rehtorilta edellytetään. Opetushallinnon tutkinnon laajuus on vähintään 15 opintoviikkoa tai 25 opintopistettä. Koulutusta järjestetään yliopistoissa.

Lue lisää ammatista Lukion rehtori
Keskipalkka
6 350 EUR
kuukaudessa *
* Lähde: Tilastokeskus
Keskipalkka
  • 6 350 EUR
  • 6 245 EUR
  • 6 421 EUR
Keskipalkka (kunnat ja valtio, kaikki)
Naisten keskipalkka sektoreittain
Miesten keskipalkka sektoreittain
Nyt näytetään:
  • 6 350 EUR
  • 6 245 EUR
  • 6 421 EUR
Mainokset