Lukkoseppä asentaa, huoltaa ja korjaa ovien lukkoja sekä esimerkiksi luukkujen ja ikkunoiden sulkemiseen ja aukaisuun liittyviä laitteita, osia ja järjestelmiä. Tehtäviin kuuluu myös ovien avauksia. Lukkosepät työskentelevät lukkoliikkeissä, turvaurakointiliikkeissä tai yrittäjinä. Ammatissa tarvitaan mekaanisten ja sähköisten lukitus- ja turvajärjestelmien tuntemusta, asennuksessa ja huollossa käytettävien työmenetelmien ja työvälineiden hallintaa sekä kädentaitoja, asiakaspalvelutaitoja ja luotettavuutta.
Lukkoseppä asentaa, huoltaa ja korjaa erilaisia mekaanisia ja sähköisiä lukitusjärjestelmiä, joita käytetään esimerkiksi ovien, luukkujen ja ikkunoiden sulkemiseen ja aukaisuun. Tehtäviin kuuluu myös asentaa varmuuslukkoja sekä tehdä avaimia ja lukkojen sarjoituksia.
Lukkopäivystys ja aukaisupalvelu kuuluvat yleensä palveluihin. Tarpeen vaatiessa lukkoseppä voi avata lukon tiirikoimalla tai poraamalla, jos avainta ei ole saatavilla tai lukko on rikkoutunut.
Lukkojen asennus on suureksi osaksi metallin ja puun työstämistä ja pintakäsittelyä käsityönä sekä sähköisten ja elektronisten osien asentamista ja vianetsintää. Lukkoseppä käyttää työssään erilaisia käsityövälineitä, kuten poria ja muita asennustyökaluja sekä mittoja.
Tehtäviin voi kuulua myös tarvittavien suojausmenetelmien arviointia, valintaa ja suunnittelua. Työhön voi kuulua myös kulunvalvonta-, sähkölukitus- ja hälytysjärjestelmien sekä ovensulkimien ja oviautomatiikan suunnittelua ja asentamista sekä kiinteistöjen turvatarkastuksien tekemistä.
Lukkosepän työhön voi kuulua myös tilausten vastaanottoa, tarjousten laskentaa, alan tuotteiden esittelyä ja myyntiä sekä muita liikkeenhoitoon liittyviä tehtäviä.
Lukkosepän tyypillinen työympäristö on lukkojen asennustyömaa asiakkaan kiinteistössä. Osa työstä tehdään lukkoliikkeen tiloissa. Työhön kuuluu paljon matkustamista asennuskohteisiin, joissa suunnittelu- ja asennustehtäviä tehdään vaihtelevissa olosuhteissa.
Työaika riippuu työtehtävistä. Lukkopäivystyksessä työhön on tultava asiakkaan tarpeiden mukaan. Työtilaukset tulevat puhelimitse, sähköpostitse ja suoraan lukkoliikkeen kautta. Työrytmi vaihtelee työtilausten mukaan.
Lukkoliikkeet. Turvaurakointiliikkeet. Yrittäjinä.
Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon sekä kone- ja metallialan perustutkinnon, jotka soveltuvat lukkosepän peruskoulutukseksi.
Perustutkinnot voi suorittaa myös oppisopimuksella ja näyttötutkintona.
Näyttötutkintoina voidaan suorittaa myös lukkosepän ammattitutkinto ja lukkoseppämestarin erikoisammattitutkinto.