Palkka ja tietoa ammatista Valaistusmestari

Lisätietoa ammatista

Valaistusmestari vastaa valaistuksen teknisestä toteutuksesta teattereissa sekä tv- ja elokuvatuotannoissa. Valaistusmestari on vastuussa myös yleisön ja henkilökunnan turvallisuudesta, sillä katossa olevat valaistuslaitteet ovat raskaita. Valaistusmestarilta vaaditaan teknisen tietämyksen lisäksi taiteellista silmää ja yhteistyötaitoja.

Lue lisää ammatista Valaistusmestari

Valaistusmestari vastaa teatteriesityksen tai tv-ohjelman valaistuksen teknisestä toteutuksesta. Valaistusmestari on oman alueensa työntekijöiden esimies.

Valaistuksen suunnittelu tapahtuu yhdessä lavastajan, valo- ja äänisuunnittelijan sekä työryhmän kanssa. Valaistus toteutetaan suunnitelmien mukaan sekä harjoituksissa että esityksissä.

Valaistusmestari on esimiehenä vastuullisessa asemassa sekä valaistuksen onnistumisen että myös näyttelijöiden ja yleisön turvallisuuden suhteen.

Suurella näyttämöllä käytettävät valaistuslaitteet voivat olla raskaita ja kookkaita, jolloin niiden asentaminen esimerkiksi katonrajaan saattaa aiheuttaa vaaratilanteita myös tekniselle henkilökunnalle itselleen.

Valaistusmestari tekee yhdessä käyttöpäällikön kanssa ehdotuksia valaistukseen tarvittavista hankinnoista ja vastaa valaistustarvikkeiden varastoinnista samoin kuin niiden huollosta.

Työn luonteeseen kuuluu jatkuva yhteistyö muun teknisen sekä taiteellisen henkilökunnan kanssa. Työympäristö vaihtelee teatterin näyttämöstä studioihin. Kahdeksantuntinen työpäivä voi jakaantua kahteen osaan lyhyemmän osan ollessa vähintään kolme tuntia.

Tehtäviä pyritään yhä useammin yhdistelemään, ja yhden ihmisen vastuulle tulee aikaisemmin usealle työntekijälle kuuluneita tehtäviä.

 

Lue lisää ammatista Valaistusmestari

Valaistusmestareita työskentelee teattereiden sekä elokuva- ja televisioyhtiöiden palveluksessa.

 

Lue lisää ammatista Valaistusmestari

Ammattikorkeakoulussa voi suorittaa tekniikan ammattikorkeakoulututkinnon, insinööri (AMK).

Toisella asteella voi suorittaa sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon, joka voidaan suorittaa myös näyttötutkintona.

Näyttötutkintoina voidaan suorittaa myös sähköasentajan ammattitutkinto ja sähköyliasentajan erikoisammattitutkinto.

Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon, medianomi (AMK) elokuvaan ja televisioon suuntautuen. Tutkinnossa voi erikoistua teatterin ja tapahtumien ääni- ja valosuunnitteluun.

Valosuunnittelua voi opiskella Teatterikorkeakoulussa valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmassa, jolloin tutkinto on teatteritaiteen maisteri.

 




Lue lisää ammatista Valaistusmestari
Keskipalkka
3 184 EUR
kuukaudessa *
* Lähde: Tilastokeskus
Genomsnittslön för Valaistusmestari
  • 3 184 EUR
Medellön för kvinnor och män inom privat och offentlig sektor
Nyt näytetään:
Mainokset