Työnohjaajakoulutus

Muurlan Opiston työnohjaajakoulutus tarjoaa luonnonläheisen näkökulman työnohjauksen menetelmien joukkoon. Luonnon oma elvyttävä ja inspiroiva voima tuo lisää mahdollisuuksia toimia omalla tavallaan työnohjaajana. Luonto ympäristönä tarjoaa ikiaikaisen mahdollisuuden aitoon olemiseen ja itsensä kohtaamisen. Luonnon tarkastelun kohteena on myös luonnon tarjoamien metaforien runsaus. Koulutus avaa myös logoterapian työnohjaukseen tarjoamaa näkökulmaa, jonka perustana on vapaus ja tarkoitus. Koulutuksen aikana tutustutaan logoterapian ihmiskäsitykseen ja olemisen tasoihin.
Koulutuksessa säilytetään työnohjauksen korkeat kriteerit ammattitaidon ja sisällön suhteen ja samalla tuodaan mukaan suomalaisen luonnon erityisyys hyvinvoinnin ja terveyden edistäjänä. Muurlan Opiston työnohjaajakoulutus on Suomen Työnohjaajat ry:n koulutussuosituksia noudattava. Opistolla on annettu työnohjaaja- ja täydennyskoulutusta yli kahdenkymmenen vuoden ajan ja se on saavuttanut arvostusta sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Meiltä valmistuneet työnohjaajat ovat vahvasti ammatissaan toimivia alansa ammattilaisia. Muurlan Opisto on Suomen Työnohjaajat STOry:n jäsen.
Koulutuksen sisältö
Työnohjaajakoulutus kestää noin 2 vuotta ja toteutuu moniammatillisena ryhmäprosessina. Koulutus antaa pätevyyden toimia itsenäisenä työnohjaajana yksilöille, ryhmille ja työyhteisöille. Prosessin tavoitteena on auttaa jokaista löytämään oma tapansa toimia työnohjaajana. Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle työvälineitä työelämän haasteisiin, esim. muutoksiin, oppimiseen ja jaksamiseen sekä antaa tiedolliset, taidolliset, eettiset ja asenteelliset valmiudet työnohjaajana toimimiseen.
Koulutuksessa tutustutaan luontovoiman käyttämiseen työnohjauksessa, logoterapeuttiseen näkökulmaan ja yhteisöllisyyteen ohjaamiseen. Muurlan opiston luonnonkaunis ja rauhallinen ympäristö tukee opintoihin paneutumista lähipäivien aikana sekä antaa oivalluksia toiminnallisten menetelmien soveltamisesta luonnossa.
Koulutuksen rakenne
Koulutus on tulossa keväällä 2024. Työnohjaajakoulutusprosessi kestää kaksi vuotta ja se toteutuu moniammatillisena ryhmäprosessina. Koulutuksen laajuus on yhteensä 60 opintopistettä.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Työnohjaajakoulutus , voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Hakeminen
Haku uuteen koulutukseen käynnistyy lähiaikoina
Koulutus sopii kaikkien alojen ammattilaisille, työnohjaajana toimiville tai työnohjaajaksi pyrkiville henkilöille. Koulutus sopii erinomaisesti myös esimiehille ja kehittämistehtävissä toimiville, jotka haluavat kehittää taitojaan ryhmien ja yksilöiden ohjaamisessa. Moniammatillisessa opintoryhmässä opiskelijamme saavat parhaan mahdollisen kokemuksen työnohjaajana työskentelystä erilaisissa työyhteisöissä.
Koulutukseen hakeutuvalta henkilöiltä edellytetään vähintään ammatillista koulutusta ja tutkinnon jälkeistä työkokemusta vähintään 5 vuotta, lisäksi suositellaan, että henkilö on itse saanut työnohjausta.
Kustannukset
Koulutuksen hinta tarkentuu sivuille lähiaikoina.
Ota yhteyttä
Muurlan Opisto
Muurlan Opistolle saavutaan opiskelemaan eri puolilta Suomea! Tavoitteena on kouluttaa ihmisiä kohti uutta, oli kyseessä sitten oppivelvollisuuden täyttäminen, uusi ammatti, jatko-opinnot tai urakehitys. Visiona on, että opiskelija kokee itsensä osaavaksi, taitavaksi ja parhaaksi versioksi itsestään. Muurlan opiston yhteisöllisessä ilmapiirissä opitaan...
Lue lisää oppilaitoksesta Muurlan Opisto ja katso koulutustarjonta täältä