Palkka ja tietoa ammatista Kalastusbiologi

Lisätietoa ammatista

Kalastusbiologi tekee kalastukseen ja kalanhoitoon liittyvää tutkimustyötä. Lisäksi tehtäviin kuuluu suunnitella kalavesien hoitoa sekä kalatalouden kehittämistä. Kalastusbiologeja työskentelee mm. ympäristöhallinnossa ja tutkimuslaitoksissa. Ammatissa vaaditaan mm. kiinnostusta luontoon, tieteellistä ajattelutapaa ja pitkäjännitteisyyttä.

Lue lisää ammatista Kalastusbiologi

Kalastusbiologi tutkii kalastuksen ja kalanhoidon biologisia edellytyksiä. Työ voi kohdistua esimerkiksi kalojen biologiaan, kalavesien hoitoon tai kalastuksen säätelyyn.

Kalastusbiologi tekee näihin liittyviä käytännön kokeita sekä suunnittelee kalavesien hoitoa ja kalatalouden kehittämistä. Kalatalouden hallinnossa tehtäviin kuuluu suunnitella aluetason kalataloutta.

Työssä käytetään tutkimusvälineitä sekä alan kirjallisuutta. Tutkijan työstä vain pieni osa on maastotyötä, ja sitä tehdään lähinnä kesällä. Maastotyö teetetään yleensä tutkimusapulaisilla. Suunnittelijat työskentelevät toimistoympäristössä.

Työaika on pääsääntöisesti normaali toimistotyöaika, mutta joskus tutkimustyö voi joissakin tutkimusprojekteissa olla ympärivuorokautistakin.

 

Lue lisää ammatista Kalastusbiologi

Ympäristöhallinto. Yliopistot. Tutkimuslaitokset. Konsultti- ja tutkimusyritykset. Kunnat. Järjestöt. Liitot.

 

Lue lisää ammatista Kalastusbiologi

Yliopistoissa voi opiskella kala- ja kalastusbiologiaa. Ylempi korkeakoulututkinto on filosofian maisteri.

 

 




Lue lisää ammatista Kalastusbiologi
Gennemsnitsløn per sektor
Nyt näytetään:
Mainokset