Keittäjä valmistaa ruokaa ja suunnittelee ruokahuoltoa esimerkiksi oppilaitoksissa ja vanhainkodissa. Ammatissa tarvitaan sekä ruoanvalmistustaitoja, että vastuullisuutta ja yhteistyökykyä. Myös erinomainen hygieniaosaaminen on keskeistä.
Keittäjä toimii ruoanvalmistuksen sekä ruokahuollon suunnittelun ja organisoimisen tehtävissä erinäisissä keittiöissä esimerkiksi oppilaitoksissa tai vanhainkodeissa. Keittäjän vastuut ja tehtävät ovat työpaikkakohtaisia ja riippuvat esimerkiksi keittiön koostaa. Tyypillisiä tehtäviä ovat kuitenkin ruokalistojen suunnittelu, ruokien tilaus, ruoanvalmistus sekä asiakaspalvelu.
Ammatissa vaaditaan monipuolista ruoanvalmistus ja leipomis osaamista. Näiden lisäksi erinomainen hygieniaosaaminen on keittäjälle keskeistä. Ruoanvalmistuksen ohella keittäjän tehtäviin liittyy usein asiakaspalvelua, joten asiakaspalvelutaidot ovat myös tarpeen. Keittäjän tulee hallita hyvin isojakin kokonaisuuksia.
Keskeisimpiä ominaisuuksia keittäjän ammatissa ovat organisointikyvyt ja hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Keittäjän tehtävissä tulee olla kykyä ottaa vastuuta ja tarvittaessa myös toimia johtajana keittiön työryhmälle. Myös hyvä visualinen silmä ja kädentaidot ovat ammatissa hyödyksi.
Työpaikasta riippuen työt ovat joko päivätöitä tai sijoittuvat myös iltoihin ja viikonloppuihin. Työtahti voi olla ajoittain kiireellinen ja työ on pääosin seisomatyötä.
Työpaikkoja ovat muun muassa sairaalan, vanhainkodin, päiväkodin, oppilaitoksen, puolustusvoimien keittiöt tai yrityksen henkilöstöravintolat.
Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa ravintola- ja catering-alan perustutkinnon (kokki).
Osaamisen kartuttua voidaan suorittaa myös ruokapalvelujen ammattitutkinto (suurtalouskokki) ja erityisruokavaliopalvelujen erikoisammattitutkinto (dieettikokki).
Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena.
-
2 425 EUR
-
2 424 EUR
-
2 429 EUR