UKK – Työelämä
Etsi
Aihealue
Kysymyksiä
Viimeisimmät kysymykset aiheesta: UKK – Työelämä
Hei,
Kiitos kysymyksestä! 😊
Yleisesti ottaen sosiaaliohjaajan työtehtävät lastensuojalussa liittyvät käytännön tasolla perheiden ja lasten tukemiseen. Sosiaaliohjaaja voi esimerkiksi tavata perheitä ja lapsia kotona tai muualla, tukea vanhempia ja auttaa lapsia arjen haasteissa. Laitostyössä sosiaaliohjaajan tehtävät keskittyvät lasten ja nuorten ohjaamiseen ja sitä kautta heidän päivittäisten asioiden hoitamiseen ja tukemiseen. Sosiaaliohjaaja voi esimerkiksi vastata koulunkäynnin tukemisesta ja arjen rutiinien ylläpitämisestä.
Sosiaalityöntekijän parina sosiaaliohjaajan työtehtävät tukevat sosiaalityöntekijän tekemiä päätöksiä. Sosiaaliohjaaja kuitenkin keskittyy asiakasperheiden käytännön tukemiseen siinä missä sosiaalityöntekijä on vastuussa juridisista päätöksistä ja hallinnon puolesta. Sosiaaliohjaajalle tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että hän neuvoo vanhempia kasvatukseen liittyvissä asioissa tai helpottaa lasten arkea ohjauksen ja tuen avulla. Sosiaaliohjaaja osallistuu usein tapaamisiin ja raportoi niistä eteenpäin sosiaalityöntekijälle.
Sosiaaliohjaaja on siis tärkeä tuki lastensuojelun arjessa, vaikka ei vastaakaan juridisista päätöksistä. Yksityiskohtaisemmin voit lukea aiheesta lisää esimerkiksi täältä , Suomi.fi:n sivuilta tai THL:n sivuilta. 😊
Ystävällisin terveisin
Linda, studentum.fi
Kiitos vastauksesta jo etukäteen.
Hei,
Kiitos kysymyksestä!😊
Lastensuojelussa sosionomi voi työllistyä muun muassa seuraavin nimikkein sosiaaliohjaajaksi, perhetyötnekijäksi, ohjaajaksi tai lastensuojeluohjaajaksi. Itse työtehtävät varmasti vaihtelevat organisaation ja toimenkuvan mukaan, mutta yleisesti ottaen sosionomin tyä lastensuojelussa painottuu perheiden ja lasten arjen ohjaamiseen sekä tukemiseen. Lisäksi tehtäväalueisiin kuuluvat erityisesti palvelutarpeen arviointi yhteistyössä sosiaalityöntekijän kanssa, perhetyö ja avohuollon tukitoimien sekä jälkihuollon toteuttaminen. Sosiaalityöntekijään verrattuna sosionomit siis keskittyvät enemmän käytännön tukityöhön ja juuri ohjaamiseen.
Suosittelen vielä lukaisemaan THL:n sekä Seuren sivustot! Heiltä löytyy kattavasti tietoa sosionomin työstä lastensuojelussa 😊.
Ystävällisin terveisin
Linda, studentum.fi
Hei,
kiitos kysymyksestä! Sosionomi tekee töitä sosiaalialalla. Sosionomin työtehtävät ovat monipuolisia ja tutkinnon suorittuneet sijoittuvat laajalti sosiaalialan eri tehtäviin. Yleisimpiä sosionomin tehtäviä ovat sosiaaliohjauksen, varhaiskasvatuksen, lastensuojelun sekä hankkeiden ja järjestökentän tehtävät.
Sosionomin yleisimmät ammattinimikkeet ovatkin esimerkiksi lastensuojelulaitoksen ohjaaja, sosiaaliohjaaja, asumispalveluyksikön ohjaaja, kuntouttava ohjaaja, perhetyöntekijä tai päiväkodin johtaja. Sosiaalityöntekijällä yleisimmät työpaikat taas sijoittuvat sairaaloihin, perheneuvolaan, mielenterveystoimistoihin tai esimerkiksi koulut ja oppilaitokset. En kuitenkaan harmillisesti löytänyt suoraa vastausta siihen, onko sosionomin mahdollista työskennellä sairaalassa samalla tavalla kuin sosiaalityöntekijän, mutta vahvasti veikkaan, että ohjaajan roolissa sosionomi voi sairaalassa työskennellä.
Lastensuojelussa sosionomi voi työskennellä sosiaaliohjaajana. Sosiaaliohjaajan tehtäväalueisiin kuuluvat erityisesti palvelutarpeen arviointi yhteistyössä sosiaalityöntekijän kanssa, perhetyö ja avohuollon tukitoimien sekä jälkihuollon toteuttaminen asiakassuunnitelmassa sovittujen tavoitteiden mukaisesti.
Sosionomin ja sosiaalityöntekijän suurin ero on siinä, että sosiaalityöntekijät ovat käyneet yliopiston ja valmistuneet tutkintoon sekä ovat laillistettuja ammattihenkilöitä. Sosionomi taas on amk-tutkinto, jonka suorittanut sosionomi toimii usein ohjaaja-nimikkeellä, sosiaalityöntekijän ollessa viranomainen. Sosiaalityöntekijän vastuu on siis korkeampi, kuin sosionomilla. Työelämässä ammatit kuitenkin toimivat usein yhdessä: asiakkaalla voi olla sosiaaliohjaaja, joka taas on yhteydessä asiakkaan asioista päättävään sosiaalityöntekijään.
Toivottavasti tämä selkeyttää hieman käsitystä sosionomista ja sosiaalityöntekijästä :).
Ystävällisin terveisin
Linda, studentum.fi
Hei!
Kiitos kysymyksestäsi ja pahoittelut lomakauden aiheuttamasta viiveestä vastauksen saamisessa.
Mielenterveyden parissa voi tosiaan työskennellä muutoinkin kuin psykiatrina, psykologina tai psykoterapeuttina.
Mahdollisia työmahdollisuuksia voisivat olla esimerkiksi
- kriisityöntekijä
- työskentely erilaisissa rooleissa (esim. hallinto, HR, viestintä, markkinointi, asiantuntija) mielenterveyttä edistävissä järjestöissä tai yrityksissä (esim. Mieli ry, Nyyti ry, Terapiat etulinjaan -hanke)
- alan yliopistotutkija
Huomaathan, että osa näistä ammateista / työrooleista saattaa vaatia jotakin tiettyä täydennys- tai lisäkoulutusta.
Yksi tapa selvittää mahdollisia urapolkuja on olla yhteydessä oman yliopiston tukipalveluihin ja kysyä, onko heillä mahdollisesti dataa eri tehtäviin työllistyneistä, jo valmistuneista opiskelijoista. Kannattaa myös selvittää, järjestetäänkö yliopistollasi jo valmistuneiden opiskelijoiden vierailuja, joista voisi saada vinkkejä myös omalle urapolulle.
Mikäli olet kiinnostunut lisäkouluttautumaan, kannattaa kurkata ainakin tämä Mieli ry:n lista alan työtehtävistä ja niihin johtavista koulutuksista.
Toivottavasti näistä vinkeistä olisi sinulle apua!
Ystävällisin terveisin
Emma, studentum.fi
Esihenkilön näkemys oli, että opintovapaata ei erikoisammattitutkinnon suorittamiseen voisi saada kuin lähiopetukseen liittyen, mutta itse en tällaista tietoa ole löytänyt ja epäilen nyt, että esihenkilö on väärässä...
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Erikoisammattitutkinto kuuluu samalla tavalla opintovapaan piiriin, kuin muutkin tutkinnot. Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla lukee selkeästi näin:
Opintovapaan perusteeksi hyväksyttävä koulutus tai opiskelu voi sisältää
- opetuksen seuraamista
- opetussuunnitelman mukaista ohjattua käytännön harjoittelua
- tutkinnon tai opinnäytteen suorittamiseen valmistautumista, kuitenkin enintään kymmenen työpäivää välittömästi ennen kunkin tutkinnon tai opinnäytteen suorittamista
- päätoimista ohjattua itseopiskelua tutkinnon tai opinnäytteen suorittamiseksi
- koetilaisuuteen osallistumista.
Kuvailemasi tehtävien perusteella ne sopivat ylläolevaan kuvaukseen opintojen sisällöstä. Opintovapaa on kuitenkin työsuhdeasia, joten suosittelen sinua ottamaan yhteyttä työpaikkasi HR:ään neuvoa kysyäksesi. Myös mahdollinen ammattiliitto tai luottamusmies voisivat auttaa sinua tässä asiassa.
Menestystä opiskeluun!
Ystävällisin terveisin,
Vilma, studentum.fi
Olen 55v mies ja 1tyypin diabeetikko.
Hei!
Kiitos kysymyksestäsi.
Tietoa lossin kuljettajan paikoista saat suoraan työnantajalta, kuten FinFerries:ltä. Varsinaista järjestettyä koulutusta ei ammattiin ole, vaan siihen yleisesti vaaditaan lääkärintodistus ja perehdytys. Tämän takia sinun kannattaakin oottaa suoraan yhteyttä lossikuljetusta järjestäviin tahoihin.
Ystävällisin terveisin,
Vilma, studentum.fi
Haluaisin opiskella ja pätevöityä erityisluokanopettajaksi, niin nopealla aikataululla kuin vain on mahdollista. Työni ohella siis.
Kiitos vastauksesta
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Yliopistot järjestävät erillisiä erityisopettajan opintoja (60 op), jotka voisivat olla juuri sinulle sopiva vaihtoehto.
Esimerkiksi täältä Helsingin yliopiston sivuilta löydät lisätietoa opiskelusta (seuraava haku todennäköisesti tammikuussa 2024.)
Täällä lisätietoa Jyväskylän yliopiston toteutuksesta.
Kannattaa olla suoraan yhteydessä yliopistojen hakupalveluihin ja kysyä sinulle sopivaa toteutusta. Sieltä osataan varmasti antaa tilanteeseesi oikeat neuvot. :)
Mukavaa alkavaa syksyä ja tsemppiä uusiin opintoihin!
Ystävällisin terveisin,
Emma, studentum.fi
Mitä aineita kannattaa kirjoittaa, jos haluaa meribiologiksi?
Moi!
Kiitos kysymyksestäsi. Meribiologiksi voi päästä opiskelemalla bio- ja ympäristötieteitä yliopistossa. Voit saada pisteitä enintään viidestä aineesta, jotka ovat:
- äidinkieli
- biologia
- matematiikka (pitkä tai lyhyt)
- kaksi parhaiten kirjoittamaasi ainetta
Kahdesta muusta kirjoitettavasta aineesta eniten pisteitä voi saada fysiikasta sekä pitkästä kielestä tai toiseksi eniten kemiasta sekä keskipitkästä kielestä.
Lisätietoa biologian ja ympäristötieteiden valintakokeista löytyy eximian sivuilta.
Aurinkoista loppukevättä!
Ystävällisin terveisin
studentum.fi
Onko mahdollista päästä liikunnanopettajaksi amk:n kautta, käymättä yliopistoa?
Moi,
Kiitos kysymyksestäsi. Liikunnanopettajaksi tähtäävän on opiskeltava liikuntapedagogiikkaa Jyväskylän yliopistossa. Opiskelijan on otettava pakkollisena sivuaineena opettajan pedagogiset opinnot. Liikunnanopettajana voi työskennellä peruskoulussa, lukiossa, toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa tai ammattikorkeakoulussa.
Jos haluaa opiskella AMK:ssa ja työskennellä liikunnanopettajana on haettava AMK:n jälkeen yliopistoon suorittamaan liikuntapedagogiikan maisteriohjelmaa. On siis mahdollista opiskella AMK:ssa, mutta tämän jälkeen tulisi jatkokouluttautua yliopistossa. Liikuntapedagogiikan maisteriohjelman tutkinnolla opiskelija saa liikunnan aineenopettajan kelpoisuuden.
Ystävällisin terveisin
studentum.fi
Onko teillä tietoa siitä, voisiko näillä koulutuksilla toimia erityisopettajana kouluissa eli saisiko myös koulutasoisen pätevyyden: ylempi korkeakoulututkinto toiselta alalta, lisäksi varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto (kanditasoinen) minkä lisäksi 60op VEO erilliset erityisopettajan opinnot varhaiskasvatukseen tarkoitettuna. Kiitos paljon, jos osaatte auttaa.
Moi!
Kiitos kysymyksestäsi. Erityisopettajaksi peruskouluun voi päästä työskentelemään, kun on suorittanut erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelman. Erityisopettajan tehtäviin voi myös päästä suorittamalla erilliset erityisopettajan opinnot (60 op), jos on kasvatustieteiden maisteri suoritettuna.
Erilliset varhaiskasvatuksen erityisopettajan opinnot suorittanut saa ammatilliset valmiudet ja kelpoisuuden pohjakoulutuksesta riippuen varhaiskasvatukseen ja/tai esiopetukseen. Eli sinun tulisi suorittaa maisteri sekä erilliset erityisopettajan opinnot, jotta saat kelpoisuuden työskennellä peruskoulussa erityisopettajana.
Mukavaa kevättä!
Ystävällisin terveisin
studentum.fi