Hankintapäällikkö työskentelee meijeriteollisuudessa maidon hankinnan ja tuotannon ohjauksen johtotehtävissä. Tehtäviin kuuluvat myös toiminnan kehittämiseen liittyvät asiat. Työssä tarvitaan meijereiden tuotannon, hankinnan ja logistiikan tuntemusta sekä sopimuksiin ja budjetteihin liittyvien asioiden hallintaa. Ammatissa tarvitaan myös suunnittelu- ja organisointitaitoja, vuorovaikutustaitoja sekä taloudellista ajattelua.
Meijeriteollisuudessa työskentelevän hankintapäällikön tehtävänä on johtaa yrityksen maidonhankintaa ja tuotannon ohjausta. Tuotannon kannalta on keskeisen tärkeää, että valmistuksessa tarvittava raakamaito tulee oikeaan aikaan ja kustannustehokkaasti tuotantolaitoksiin eli meijereihin.
Hankintapäällikkö suunnittelee ja ohjaa päivittäistä raaka-aineen eli maidon hankintaa yrityksen tuotantolaitoksiin. Erilaiset maidot, piimät, kermat, jogurtit, juustot, jäätelöt jne. tarvitsevat tuotantoaan varten tietyn määrän raakamaitoa. Myös muut tarvittavat raaka-aineet kuten hillot, suklaat jne. edellyttävät hankintaa tuotannon käyttöön.
Tuotannossa käytettävä raakamaito hankitaan lypsykarjatiloilta, joilta kuljetusyritysten maitoautot keräilevät sen yleensä joka toinen päivä ja tuovat meijereihin.
Vastuualueeseen kuuluu myös kehittää maidonhankintaa ja tuotannon ohjausta. Maidon hankintaan liittyy läheisesti raakamaidon jakaminen eri tuotantolaitosten kesken, mikä voi olla myös tuotannonsuunnittelijan tehtäväaluetta. Myös meijereiden sisällä tehdään maidon ohjausta.
Tehtäviin kuuluu myös raportointia ja raportteihin tutustumista sekä maitosopimusten tekemistä ja budjettiasioita.
Hankintaan liittyviä tehtäviä tehdään myös meijeriteollisuuden varastoissa, joihin tilataan valmiita, pakattuja tuotteita tuotantolaitoksilta. Nimikkeenä voi tällöin olla esimerkiksi hankintavastaava.
Työ tehdään pääasiassa toimistossa käyttäen apuna tietotekniikkaa ja puhelinta. Hankintapäällikön työhön kuuluu paljon yhteydenpitoa mm. meijereiden eri osastoihin, asiakkaisiin ja viranomaisiin sekä palavereja esimiesten, taloushallinnon jne. kanssa. Työ on päivätyötä, mutta tarvittaessa työajat joustavat.
Yliopistotasoista maitoteknologian opetusta annetaan Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Ylempi korkeakoulututkinto on elintarviketieteiden maisteri. Alempi korkeakoulututkinto on elintarviketieteiden kandidaatti.
Ammattikorkeakoulutasoista meijerialan koulutusta on tarjolla Hämeen ammattikorkeakoulussa Hämeenlinnassa. Bio- ja elintarviketekniikkaa opiskellen voi suuntautua meijeriteknologiaan ja suorittaa tutkinnon insinööri (AMK).
Yliopistoissa voi suorittaa teknillistieteellisellä koulutusalalla diplomi-insinöörin korkeakoulututkinnon. Logistiikka-alan opetusta tarjoaa Tampereen teknillisen yliopiston tiedonhallinnan ja logistiikan laitos.
Myös ammattikorkeakouluissa voi opiskella logistiikkaa ja suorittaa tutkinnon insinööri (AMK).
Yliopistojen kauppatieteellisellä koulutusalalla voi suorittaa kauppatieteiden kandidaatin tai maisterin tutkinnon mm. markkinointiin ja jakeluun suuntautuen.
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnon tradenomi (AMK) voi suorittaa mm. liiketoiminnan logistiikkaan suuntautuen.