Sivuston käyttötapa: Mobiili

Sosiaali- ja terveysala | Sosiaaliala | YAMK

Satakunnan ammattikorkeakoulu
Yhteenveto
2 vuotta
Syksyllä
Viimeinen hakuaika: Yhteishaku
   
Monimuotokoulutus
Pori
Ylemmät AMK-tutkinnot

Sosiaali- ja terveysala | Sosiaaliala | YAMK

Opintojen lähtökohtana on opiskelijoiden aiemmissa opinnoissa ja työelämässä hankittu tieto ja osaaminen sekä niiden tarkastelun liittäminen laajasti muuttuviin yhteiskunnallisiin raameihin sekä sosiaalityön ja sosiaalipedagogiikan teoreettisiin viitekehyksiin. Näitä näkökulmia syvennetään opinnoissa tarkastelemalla lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin liittyviä rakenteita, lainsäädäntöä, palveluita, haasteita ja niihin kohdistuvaa työtä, tai vaihtoehtoisesti aikuis- ja vanhusväestöön kohdistuvia palveluita ja työtä. Keskeinen tavoite opinnoissa on opiskelijan kehittyminen sekä yleisemmin sosiaalialan ja sosiaalisen näkökulman osaajana että erityisasiantuntijana kuin myös alan kehittäjänä ja johtajana. Hyvän perustan antavat oman osaamisen laajentaminen ja syventäminen sekä tähän työhön kohdistuvan kehittämis- ja johtamisosaamisen lisääminen.

Koulutuksen sisältö

Sosiaalialan koulutuksen painopiste on sosiaalialan työn syvenevän asiantuntijuuden sekä kehittämis- ja johtamistyön osaamisen opiskelussa. Opinnot muodostuvat sosiaalialan ammatillisista asiantuntemusta lisäävistä sosiaalityön, sosiaalipedagogiikan ja sosiaaliohjauksen, lasten suojelun ja perhetyön sekä kehittämisen ja johtamisen opinnoista. Opintojen pääpainopiste on lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen liittyvissä opinnoissa. Opiskelija voi halutessaan suorittaa osan opinnoistaan vaihtoehtoisesti muissa sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelmissa.

Hakeminen ja kelpoisuus

Koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa osoitteessa opintopolku.fi.

Tutkinto / todistus

Sosionomi (ylempi AMK)

Satakunnan ammattikorkeakoulu

Satakunnan ammattikorkeakoulu

Satakunnan ammattikorkeakoulu

Satakunnan ammattikorkeakoulu on noin 6000 opiskelijan ja 400 työntekijän monialainen ja kansainvälisesti suuntautunut korkeakoulu. Länsirannikon vaikutusalueella Satakunnan ammattikorkeakoulu on merkittävä osaajien tekijä, kehittäjä, kansainvälistäjä ja yrittäjyyden edistäjä. SAMK profiloituu teollisuuskorkeakouluksi painottaen uudistumista, vientiosaamista ja työvoiman toimintakykyä. SAMKin visio on, että jokainen...


Lue lisää oppilaitoksesta Satakunnan ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä

Satakunnan ammattikorkeakoulu yhteystiedot

Satakunnan ammattikorkeakoulu

Satakunnankatu 23
28130 Pori

Arvioinnit

Sosiaali- ja terveysala | Sosiaaliala | YAMK ei ole saanut vielä yhtään arviointia. Anna oma arviointisi.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä: