Maahanmuuttajille suunnattu lastenohjaaja- tai nuoriso- ja yhteisöohjaajakoulutus (180 osp)

Koulutus on tarkoitettu maahanmuuttajille, jotka haluavat työskennellä lastenohjaajana varhaiskasvatuksessa tai nuoriso- ja yhteisö-ohjaajana eri-ikäisten kanssa.
Lastenohjaajana toimit varhaiskasvatuksen työtehtävissä päiväkodeissa tai perhetyössä. Olet perehtynyt pienten lasten pedagogiikkaan sekä erilaisiin kasvatusmenetelmiin.
Nuoriso- ja yhteisöohjaajana ohjaat erilaisia asiakasryhmiä, kuten kouluikäisiä, nuoria, erityisryhmiä, aikuisia tai ikäihmisiä. Käytät työssäsi monipuolisia ohjausmenetelmiä, kuten liikuntaa, kädentaitoja, leiritoimintaa ja kulttuuriohjausta.
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon suoritettuasi voit työskennellä erilaisissa kasvatuksen ja ohjaamisen tehtävissä. Perustutkinnon jälkeen voit jatkaa myös jatko-opintoihin.
Tutustu tutkinnon sisältöönMiten ja missä voin opiskella?
Opintojen alussa sinulle tehdään yksilöllinen opintosuunnitelma, jossa otetaan huomioon myös aikaisempi osaamisesi. Keskimäärin koulutus kestää kaksi ja puoli vuotta. Voit suorittaa tutkinnosta myös pienempiä kokonaisuuksia (tutkinnon osia). Opiskelun aloitusajankohta sovitaan kanssasi henkilökohtaisesti, jos sinut valitaan opiskelijaksi.
Opinnot toteutetaan päiväkoulutuksena. Lähiopiskelua on vaihtelevasti päivittäin klo 8-15 Keudan Kirkkotien toimipisteessä Tuusulassa. Opintoihin kuuluu aluksi opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja ja paljon suomen kielen opintoja. Seuraava aloitusmahdollisuus on 9.1.2023. Jos sinulla on alan työpaikka, voit suorittaa koulutuksen myös oppisopimuksella.
Kysy lisää!
Haatanen PaulaOpinto-Ohjaaja
Tuusula, Kirkkotie 31
Keudan HakeutumispalvelutKiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Maahanmuuttajille suunnattu lastenohjaaja- tai nuoriso- ja yhteisöohjaajakoulutus (180 osp), voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Ota yhteyttä

Keuda - Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda on yksi Suomen suurimpia nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen järjestäjiä. Keuda palvelee Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Sipoossa ja Tuusulassa. Keudassa uskotaan tekojen voimaan. Oppimalla uutta ja toteuttamalla itseämme voimme vaikuttaa siihen, miten maailma ympärillämme kehittyy. Keudassa tehdään vuosittain yli...
Lue lisää oppilaitoksesta Keuda ja katso koulutustarjonta täältä